KOLUMNI Kasvissyönnistä

30.05.2007

Julkaistu Animalia-lehdessä 2/2007.

Satuin talvella saman ruokapöydän ääreen tuttavani kanssa, joka hiukan nolostellen popsi vieressäni lihaa. "Kyllähän se tuntuu pahalta, kun ajattelee, että tämä on ollut elävä olento", hän sanoi tökätessään
haarukkansa pihviin, "mutta liha on niin hyvää! Ja sitä paitsi ma olen niin kiireinen että joudun syömään paljon ulkona ja silloin on vaikea saada kasvisruokaa." Nyökyttelin kohteliaasti, kaupan einesaltaassa on tosiaan paljon enemmän liha- kuin kasvisvaihtoehtoja, samoin kuin ravintoloiden listoilla. Mutta ollaan nyt rehellisiä: ei kasvissyöjän tarvitse Suomessa nälkään kuolla.

Missä tahansa huoltoaseman baarissa voi syödä pihvin sijasta ranskikset, ruokakaupassa valita jauhelihan sijasta papuja ja lätkämatsissa makkaran sijasta karkkipussin. Kasvissyöjä joutuu kyllä tekemään valintoja, mutta kovin järisyttävästä itsekurista ei minusta ole kysymys, jos mussuttaa TV:n edessä löhötessään kasvispizzaa jauhelihapizzan sijasta. Kasvissyönnin yleistyessä kaiken aikaa väitteet sen haasteellisuudesta alkavat kuulostaa lähinnä liian hyvin sisäistetyiltä lihateollisuuden
mainoslauseilta.

Kasvisruoka ei automaattisesti ole sen terveellisempää kuin sekaruoka, soijanakit ovat yhtä rasvaisia kuin lihaisat serkkunsa. Kasvisruuan ekologisuudenkin voi kyseenalaistaa, jos lautasella komeilevat tehotuotetut ja maailman toiselta puolelta lennätetyt vihannekset ja hedelmät. Mutta eipäs unohdeta pääasiaa: kasvisaterian eteen ei kenenkään ole tarvinnut heittää henkeään! Harva sekasyöjä oikeasti kokoaa ateriansa vain itse onkimastaan kotimaisesta järvikalasta ja biodynaamisesti viljellyistä punajuurista - paljon todennäköisempi vaihtoehto on, että lihaisan aterian ekologinen jalanjälki on
aivan yhtä suuri kuin lentokasviksienkin, se pursuaa huonoja rasvoja ja tämän lisäksi lautasella vielä lepää kuollut eläin.

Hyviä selityksiä mahtuu maailmaan, mutta pohjimmiltaan asia on minusta sangen yksinkertainen: jos sinusta tuntuu jotenkin epämääräisen pahalta olla osana koneistoa, joka näkee eläimet pelkkinä proteiinintuotantolaitoksina, niin voit irrottautua siitä vaikka tanaan! Se ei vaadi asunnon täyttämistä idätyspurkeilla eikä ravitsemustieteen maisterin tutkintoa. Lihansyönti ei ole sen luonnollisempaa kuin kasvissyöntikään, se on vain kulttuuriimme kuuluva tapa. Minä viis veisaan siitä, mitä esivanhempamme mutustelivat savupirteissään, nyt eletään 2000-lukua ja on aika päivittää myös eettiset
normimme!


	Minä Sanat Kuvat Politiikka Kauppa Nyt på svenska suomeksi in english

	Tillbaka KOLUMNI Kasvissyönnistä 30.05.2007 Julkaistu Animalia-lehdessä 2/2007. Satuin talvella saman ruokapöydän ääreen tuttavani kanssa, joka hiukan nolostellen popsi vieressäni lihaa. "Kyllähän se tuntuu pahalta, kun ajattelee, että tämä on ollut elävä olento", hän sanoi tökätessään haarukkansa pihviin, "mutta liha on niin hyvää! Ja sitä paitsi ma olen niin kiireinen että joudun syömään paljon ulkona ja silloin on vaikea saada kasvisruokaa." Nyökyttelin kohteliaasti, kaupan einesaltaassa on tosiaan paljon enemmän liha- kuin kasvisvaihtoehtoja, samoin kuin ravintoloiden listoilla. Mutta ollaan nyt rehellisiä: ei kasvissyöjän tarvitse Suomessa nälkään kuolla. Missä tahansa huoltoaseman baarissa voi syödä pihvin sijasta ranskikset, ruokakaupassa valita jauhelihan sijasta papuja ja lätkämatsissa makkaran sijasta karkkipussin. Kasvissyöjä joutuu kyllä tekemään valintoja, mutta kovin järisyttävästä itsekurista ei minusta ole kysymys, jos mussuttaa TV:n edessä löhötessään kasvispizzaa jauhelihapizzan sijasta. Kasvissyönnin yleistyessä kaiken aikaa väitteet sen haasteellisuudesta alkavat kuulostaa lähinnä liian hyvin sisäistetyiltä lihateollisuuden mainoslauseilta. Kasvisruoka ei automaattisesti ole sen terveellisempää kuin sekaruoka, soijanakit ovat yhtä rasvaisia kuin lihaisat serkkunsa. Kasvisruuan ekologisuudenkin voi kyseenalaistaa, jos lautasella komeilevat tehotuotetut ja maailman toiselta puolelta lennätetyt vihannekset ja hedelmät. Mutta eipäs unohdeta pääasiaa: kasvisaterian eteen ei kenenkään ole tarvinnut heittää henkeään! Harva sekasyöjä oikeasti kokoaa ateriansa vain itse onkimastaan kotimaisesta järvikalasta ja biodynaamisesti viljellyistä punajuurista - paljon todennäköisempi vaihtoehto on, että lihaisan aterian ekologinen jalanjälki on aivan yhtä suuri kuin lentokasviksienkin, se pursuaa huonoja rasvoja ja tämän lisäksi lautasella vielä lepää kuollut eläin. Hyviä selityksiä mahtuu maailmaan, mutta pohjimmiltaan asia on minusta sangen yksinkertainen: jos sinusta tuntuu jotenkin epämääräisen pahalta olla osana koneistoa, joka näkee eläimet pelkkinä proteiinintuotantolaitoksina, niin voit irrottautua siitä vaikka tanaan! Se ei vaadi asunnon täyttämistä idätyspurkeilla eikä ravitsemustieteen maisterin tutkintoa. Lihansyönti ei ole sen luonnollisempaa kuin kasvissyöntikään, se on vain kulttuuriimme kuuluva tapa. Minä viis veisaan siitä, mitä esivanhempamme mutustelivat savupirteissään, nyt eletään 2000-lukua ja on aika päivittää myös eettiset normimme!