KOLUMNI Paheellinen siivous

21.10.2008

Julkaistu Uusimaa-lehdessä.

Tapasin juhlissa Pariisissa asuvan ystäväni uunituoreen vaimon, joka on muuttanut Ranskaan Chilestä. Keskustelu päätyi monen mutkan kautta kamaliin kotitöihin ja niistä kaikkein kamalimpaan, siivoukseen. Tunnustin, että meillä käy joka toinen viikko siivooja, vaikka kaksi aikuista kyllä periaatteessa pystyisi helposti omat sotkunsa siivoamaan. (Onhan imurin raahaaminen yläkertaan proteeseilla hankalaa ja hikistä hommaa, mutta ennen kaikkea tylsää.)

Keskustelukumppanini myönsi puolestaan, että heidänkin kahden hengen taloudessaan käy säännöllisesti siivooja. Hän totesi kuitenkin huomanneensa, että suomalaisilla ja chileläisillä on hiukan erilainen asenne kotiavun hankkimiseen. Hänen siskollaan esimerkiksi oli kolmen lapsen ja kodin hoidossa auttamassa täyspäiväinen apulainen, joka asui siskon luona. “Ei se ole Suomessakaan mitenkään mahdotonta”, kiirehdin vakuuttelemaan. “Ystävällänikin oli au pair, se oli tosi kätevää kun hän teki pitkää päivää töissä ja au pair pystyi aina hakemaan lapset päiväkodista ja koulusta.”

“Niin, mutta kun siskoni ei käy töissä, hän on kotirouva. Silloin apulaisen pitäminen ei taida olla Suomessa niin tavallista.” Ei tosiaan taida, ainakaan julkisuudessa en muista koskaan nähneeni suomalaista kotiäitiä, jolla olisi täyspäiväinen lasten- ja kodinhoitaja. Meidän suomalaisten on niin vaikea myöntää tarvitsevamme apua, ponnistelemme itsemme uuvuksiin täyttääksemme myyttisen sankariäidin, vaimon ja työntekijän saappaat.

Täyspäiväisen kotiapulaisen hankkiminen on Suomessa tietysti kalliimpaa ja monimutkaisempaa kuin Chilessä. En uskaltanut kysyä, paljonko siskon lastenhoitajalle maksetaan ja onko hänellä lainkaan vapaapäiviä. Toivottavasti. Kysymys on kuitenkin myös siitä, mihin olemme tottuneet käyttämään rahaa. Palveluista maksamista, oman elämän helpottamista ja pientä hemmottelua pidetään Suomessa jotenkin moraalittomana tuhlailuna. Kunnon kansalainen värjää itse hiuksensa, pesee pyykkinsä ja pyyhkii pölynsä. Näin rahat säästyvät tärkeämpiin hankintoihin.

Ja mitä nämä tärkeät hankinnat sitten ovat? Tavaraa, tavaraa ja tavaraa. Sama kansa, jonka mielestä on hirveää törsäilyä maksaa kodin siivouksesta 30 euroa tunnissa, pitää 40 000 euron Volvoa järkevänä sijoituksena. Hieroja ja kosmetologi ovat turhuuksia, laajakulmatelevisio ja nauhoittava digiboksi välttämättömyyksiä. Meidän on jotenkin kovin vaikeaa sijoittaa rahaa hyvään oloon ja omaan aikaan, niitä kun ei voi vaa’alla punnita eikä mittanauhalla mitata.

Näin alennusmyyntien aikaan voisimme välillä pysähtyä kassajonossa miettimään, miksi raahaamme taas kotiin lisää tavaraa. Mitä me kesälomallamme oikeasti kaipaamme? Rentoutumista vai roinaa? Jätä yksi shoppailureissu väliin, tilaa sen sijaan siivooja jynssämään lattioitasi ja löhöile itse ahmimassa joululahjaksi saamaasi kirjaa, joka on kiireen takia jäänyt lukematta. Mikä paheellinen kesänautinto!


	Minä Sanat Kuvat Politiikka Kauppa Nyt på svenska suomeksi in english

	Tillbaka KOLUMNI Paheellinen siivous 21.10.2008 Julkaistu Uusimaa-lehdessä. Tapasin juhlissa Pariisissa asuvan ystäväni uunituoreen vaimon, joka on muuttanut Ranskaan Chilestä. Keskustelu päätyi monen mutkan kautta kamaliin kotitöihin ja niistä kaikkein kamalimpaan, siivoukseen. Tunnustin, että meillä käy joka toinen viikko siivooja, vaikka kaksi aikuista kyllä periaatteessa pystyisi helposti omat sotkunsa siivoamaan. (Onhan imurin raahaaminen yläkertaan proteeseilla hankalaa ja hikistä hommaa, mutta ennen kaikkea tylsää.) Keskustelukumppanini myönsi puolestaan, että heidänkin kahden hengen taloudessaan käy säännöllisesti siivooja. Hän totesi kuitenkin huomanneensa, että suomalaisilla ja chileläisillä on hiukan erilainen asenne kotiavun hankkimiseen. Hänen siskollaan esimerkiksi oli kolmen lapsen ja kodin hoidossa auttamassa täyspäiväinen apulainen, joka asui siskon luona. “Ei se ole Suomessakaan mitenkään mahdotonta”, kiirehdin vakuuttelemaan. “Ystävällänikin oli au pair, se oli tosi kätevää kun hän teki pitkää päivää töissä ja au pair pystyi aina hakemaan lapset päiväkodista ja koulusta.” “Niin, mutta kun siskoni ei käy töissä, hän on kotirouva. Silloin apulaisen pitäminen ei taida olla Suomessa niin tavallista.” Ei tosiaan taida, ainakaan julkisuudessa en muista koskaan nähneeni suomalaista kotiäitiä, jolla olisi täyspäiväinen lasten- ja kodinhoitaja. Meidän suomalaisten on niin vaikea myöntää tarvitsevamme apua, ponnistelemme itsemme uuvuksiin täyttääksemme myyttisen sankariäidin, vaimon ja työntekijän saappaat. Täyspäiväisen kotiapulaisen hankkiminen on Suomessa tietysti kalliimpaa ja monimutkaisempaa kuin Chilessä. En uskaltanut kysyä, paljonko siskon lastenhoitajalle maksetaan ja onko hänellä lainkaan vapaapäiviä. Toivottavasti. Kysymys on kuitenkin myös siitä, mihin olemme tottuneet käyttämään rahaa. Palveluista maksamista, oman elämän helpottamista ja pientä hemmottelua pidetään Suomessa jotenkin moraalittomana tuhlailuna. Kunnon kansalainen värjää itse hiuksensa, pesee pyykkinsä ja pyyhkii pölynsä. Näin rahat säästyvät tärkeämpiin hankintoihin. Ja mitä nämä tärkeät hankinnat sitten ovat? Tavaraa, tavaraa ja tavaraa. Sama kansa, jonka mielestä on hirveää törsäilyä maksaa kodin siivouksesta 30 euroa tunnissa, pitää 40 000 euron Volvoa järkevänä sijoituksena. Hieroja ja kosmetologi ovat turhuuksia, laajakulmatelevisio ja nauhoittava digiboksi välttämättömyyksiä. Meidän on jotenkin kovin vaikeaa sijoittaa rahaa hyvään oloon ja omaan aikaan, niitä kun ei voi vaa’alla punnita eikä mittanauhalla mitata. Näin alennusmyyntien aikaan voisimme välillä pysähtyä kassajonossa miettimään, miksi raahaamme taas kotiin lisää tavaraa. Mitä me kesälomallamme oikeasti kaipaamme? Rentoutumista vai roinaa? Jätä yksi shoppailureissu väliin, tilaa sen sijaan siivooja jynssämään lattioitasi ja löhöile itse ahmimassa joululahjaksi saamaasi kirjaa, joka on kiireen takia jäänyt lukematta. Mikä paheellinen kesänautinto!